Kevät 2016

Kevät lähestyy ja on hyvä aika miettiä mahdollista ajo-opastintarvetta tulevalle kaudelle, kokemus on opettanut että parasta on olla ajoissa liikkeellä ja siten varmistaa saatavuus, sekä varata hieman aikaa tutustua laitteeseen. Monimutkaisempiin toimituksiin kannattaa varata aikaa vieläkin enemmän, esimerkiksi RTK- laitteita emme pysty enää tälle kesälle toimittamaan.

Suositus perusopastimeksi on edelleen sama kuin ennenkin eli G6 Farmnavigator. Mikäli tahdotaan hieman suurempi näyttö,  tarkempi GPS- vastaanotin ja mahdollisuus myöhemmin laajentaa automaattiohjaukseen valinta on G7 Farmnavigator.

Kesän ruiskutuksissa ei myöskään kannata arvata olosuhteita vaan mitata niitä, loistava apuväline kasvinsuojeluun on WeatherHawk  Windmate tai Skymate tuulimittarit jotka kulkevat vaivattomasti mukana traktorissa tai taskussa, linkkuveitsitoimintaperiaatteen ansiosta mittari on hyvässä suojassa kädensijan sisällä kun sitä ei käytetä. WeatherHawk tuulimittarit sopivat erittäin hyvin myös vaativaan viranomaiskäyttöön.

Uudistuksia tälle vuodelle on että Spectrum Technologies- tuotteiden osalta teemme yhteistyötä Hollantilaisen Estede Business solutions BV:n kanssa, tuttavallisemmpin pelkkä ESTEDE. Tämä tarkoittaa sitä, että emme juurikaan varastoi tuotteita Suomessa vaan ne toimitetaan asiakkaalle suoraan Esteden keskusvarastosta. Tämän muutoksen ansiosta koko Spectrum Technologiesin laaja ympäristönmittaustuotevarasto on käytössämme ja voimme toimittaa kaikkia tuotteita nopeasti, noin neljän vuorokauden toimitusajalla.

Kesällä olemme mukana Oripään  OKRA maatalousnäyttelyssä 6-9.7.2016 Osastomme on jälleen yhteinen Finmammut Oy:n kanssa. Siellä kannattaa siis käydä tutustumassa sekä Heizomat hakkureihin ja häkelämpölaitoksiin, sekä Humimeter kosteusmittareihin joilla voi vaivattomasti ja tarkasti mitata eri biopolttoaineiden kosteutta. Humimeter BMA mittaa ja laskee lisäksi näytteen irtotiheyden ja kuiva-ainepainon.

Humimeter uutuutena on FSG jolla voi mitata viljan kosteuden ja hehtolitrapainon, FSG on tarkoitettu etenkin kaupan ja teollisuuden käyttöön, maatilakäyttöön sopii paraiten FS1 ja FS2 kosteusmittarit.

Agri.fi kevätuutiset 2014

Kevät on alkanut koleana, mutta uskoisin ilmojen lämpenevän pian ja kasvun lähtevän hyvin käyntiin. Kasvinsuojeluruiskutukset alkavat kohta olla ovella ja mikäli ajo-opastimen hankinta on ajankohtainen, niin kannattaa olla ajoissa liikkeellä jotta voi rauhassa vertailla ja tehdä oikean valinnan.

Normaaliin opastimen peruskäyttöön suosittelemme  G6 farmnavigator sekä Raven Cruizer II opastimia.

G6 Farmnavigator on kevyt ja helppokäyttöinen opastin jonka siirtäminen ja käyttöönotto on helppoa. Siinä on kuitenkin kaikki samat ominaisuudet kuin kalliimmissakin malleissa, eli maalaava näyttö ja mahdollisuus tallentaa tehdyt työt ja pellot sekä palata niihin myöhemmin uudelleen.

Raven Cruizer II on puolestaan hieman raskaampi ja suurempi, mutta tarjoaa myös enemmän mahdollisuuksia. Cruizer II opastimeen voidaan myöhemmin kytkeä esimerkiksi SmarTrax MD automaattiohjaus, SmartYield Pro satokartoitus, VRA tai työkoneautomatiikka joka sulkee kasvinsuojeluruiskun lohkoja tai muun työkoneen päisteeseen saavuttaessa. Kaikki Cruizer II opastimet toimitetaan Helix- antennilla, emme käytä halvempaa patch- antennia.

G7 Farmnavigatorin toimitukset ovat myös alkaneet ja ensimmäiset laitteet ovat jo käytössä. G7 tarjoaa kirkkaan ja selkeän 7” näytön ja selkeän opastuksen olematta kuitenkaan liian suuri. G7 farmnavigator toimitetaan aina Novatel AgStar GPS- vastaanottimella

Kosteuden vaikutus biopolttoaineiden käytössä ja kosteuden mittaamiseen sopivat laitteet

Banner BMA

Yksi hakkeen tärkeimmistä laatuominaisuuksista on kosteus, joka vaikuttaa teholliseen lämpöarvoon, koska veden höyrystyminen vaatii energiaa. Siksi luotettava kosteuden määritys on tärkeää.

Hakkeen tärkeimmät laatuominaisuudet ovat:

  • Irtokuutiometrin kuivamassa eli tiheys
  • kosteus
  • tehollinen lämpöarvo
  • palakoko

(Puhakka et al)

Polttopuun kosteuspitoisuus määritellään märkäpainoa kohti:

Mar  =  m1 – m2    X 100
.                     m1

Mar = märkäpainoa kohti laskettu kosteus
m1 = märän näytteen massa
m2 = kuivatun näytteen massa

Humimeter kosteusmittarit ovat luotettavia laitteita eri biopolttoaineiden kosteuden mittaamiseksi.

Humimeter BLL mittarilla voidaan mitata mm. sahanpurun, hakkeen tai turpeen kosteutta suoraan aumasta tai kuormasta. BLL mittalaitteessa on metrin mittainen varsi jonka päässä on mittausanturi, siten kosteus voidaan mitata myös syvältä aumasta tai kuormasta. Jos metri tuntuu pieneltä, niin lisävarusteena saa vielä jatkovarren. BLL mittarissa on myös datakeräin tietojen tallentamista varten ja lisävarusteena USB- portti ja LogMemorizer ohjelma tietojen siirtämiseksi PC:lle

http://www.humimeter.com/en/bioenergy/humimeter-BLL-biomass-moisture-meter.php

Humimeter BL2 on yleiskosteusmittari jolla voidaan mitata mm. hakkeen ja sahanpurun kosteutta tai antureita vaihtamalla myös kovan polttopuun kosteutta sekä heinää ja olkea. Hakkeen sensorina on jälleen BLL- mittarista tuttu metrin mittainen varsi jonka päässä on sondi joka polttopuuta tai heinää varten vaihdetaan. Polttopuulle tarkoitettu lyöntisensori on todella järeä, sen paino on yli 1500 grammaa, sillä piikit saadaan varmasti nuijittua puun sisälle eikä tulos jää pelkän pintakosteuden mittaamiseksi.

http://www.humimeter.com/en/bioenergy/humimeter-BL2.php

Humimeter BMA on malliston lippulaiva ja on tarkoitettu etenkin biopolttoainetta vastaanottaville lämpölaitoksille. Laitteeseen kaadetaan noin 12 litran kokoinen näyte jonka kone puristaa ja samalla kuin mittaa siitä lämpötilan.

BMA mittaa suoraan näytteen

  • kosteuden
  • lämpötilan
  • kuiva-ainepainon
  • Irtotiheyden (kg/m3)

Lisäksi siihen on saatavana runsaasti lisävarusteita, kuten integroitu tulostin, akku ja USB- portti LogMemorizer ohjelmalla. Datakeräin on luonnollisesti vakiovaruste.

http://www.humimeter.com/en/bioenergy/humimeter-BMA-moisture-meter-for-biomass.php

Polttopuun kosteuden mittaaminen Humimeter BL2 kosteusmittarilla

Humimeter BL2 on monikäyttöinen yleiskosteusmittari eri biopolttoaineille. Alla olevasta kuvasarjasta selviää paremmin miten sitä käytetään.

BL2 yleiskosteusmittariin voidaan tarpeen mukaan vaihtaa anturit eri materiaaleille. Vaihtoehtoja on kolme, lyöntianturi haloille ja puulle, metrin puikkoanturi hakkeelle, sahanpurulle ja vastaaville aineille sekä kaksoispuikkoanturi heinälle, oljelle ja muille heinämäisille materiaaleille.

Polttopuulla paras tulos saavutetaan kun kuori poistetaan puun pinnalta ennen mittausta, tai mittaus suoritetaan halkaistulta puolelta. Lyöntianturi nuijitaan noin kahden senttimetrin syvyyteen jolloin saadaan luotettava tulos puun kosteudesta. BL2 mittarissa on myös lämpötilakompensaatio ja siksi on tärkeää että mitattava tuote ja mittari ovat samassa lämpötilassa ennen mittausta. Kosteus ilmoitetaan prosentteina suhteessa kokonaispainoon, eli jos kosteusmittarin lukema on 40%, niin se tarkoittaa että kilossa puuta on 400 grammaa vettä ja 600 grammaa puuta.

Pieni kuvagalleria vuoden 2013 tapahtumista

Muutamia sekalaisia kuvia vuoden 2013 tapahtumista.

Vuoden 2013 tapahtumia

Joulukalenterin ensimmäisen luukun voi kohta avata ja vuosi alkaa olemaan siinä pisteessä, jossa on aika suunnitella tulevaa ja kääntää hetkeksi katse loppuvaan vuoteen.

Vuonna 2014 on ainakin seuraavat näyttelyt joissa olemme mukana:

Sarka-Messut, Seinäjoki 31.1 – 1.2.2014
OKRA 2014, Oripää 2. – 5.7.2014
Lepaa puutarhanäyttely, Hattula 14. – 16.8.2014

Vuoden tuoteuutuuksia olivat WeatherHawk käsimittarit joiden maahantuonti alkoi keväällä, suurin käyttäjäryhmä näille löytyi taas hieman yllättäen alkutuotannon ulkopuolelta. Mutta hienoa että tuote on huomattu. Tällä hetkellä ERÄ-lehdellä on testattavanaan SM-28 ja WM-200 mallit, testitulokset saamme lukea ERÄ-lehdestä keväällä.

Kevään uutuutena oli myös BlackBox ajo-opastin joka mahdollisti G6 Farmnavigatoria suuremman näytön ja laajennusmahdollisuudet automaattiohjaukselle ja automaattiseen työkoneohjaukseen. Itse ajoin koko vuoden käyttäen BlackBox Advance opastinta tutustuen sen ominaisuuksiin ja toimintaan. Ja etenkin töiden raportointi sekä työhistorian seuraaminen verkkosovelluksella oli todella kattavasti toteutettu.

Kolmantena uutuutena olivat Humimeter kosteusmittarit jotka näkivät ensiesiintymisensä Lepaan puutarhanäyttelyssä. Humimeter’in valikoimaan kuuluu joukko laadukkaita kosteusmittareita viljan, biopolttoaineiden (turve, hake, pelletti, jne), rakennusmateriaalien, ilmankosteuden sekä useiden muiden materiaalien mittaamiseen. Yksi humimeterin kiinnostavimmista tuotteista on BLL kosteusmittari joka jossa on metrin pituinen varsi jolla kosteus voidaan mitata suoraan aumasta. Myös viljankosteusmittarit tarjoavat uuden ja erilaisen vaihtoehdon, kaikki mittarit perustuvat esipunnitun näytteen mittaukseen ja suureen näytekokoon. Tarjolla on myös jatkuvatoiminen humimeter BLO mittari viljalle ja biopolttoaineille.

Humimeter FS1 viljankosteusmittarin käyttäminen on helppoa!

Humimeter FS1ja FS2 viljankosteusmittarit

Humimeter FS1ja FS2 viljankosteusmittarit

Humimeter viljankosteusmittarin käyttäminen on helppoa ja nopeaa, tässä jutussa kerron tarkemmin miten FS1 mittaria käytetään. FS2 mittarin toimintaperiaate on vastaava, siinä on kuitenkin lisäksi mm. datakeräin ja suurempi 300 g näytekoko.

Humimeter FS1 viljankosteusmittari toimitetaan kovassa, muovisessa kantolaukussa jonka sisältöön kuuluu FS1 mittarin lisäksi 150 g tarkkuusvaaka ja 0.25 l muovikuppi. FS1 mittari toimii neljällä AA paristolla, myös vaaka on paristokäyttöinen ja molemmissa on automaattinen sammutus kun laite on ollut käyttämättä. FS1 mittari mittaa viljanäytteen lämpötilan ja jokainen viljalaji on kalibroitu tietylle grammamäärälle viljaa, näin näyte on luotettava ja mittaustulos tarkka. Suuri viljamäärä lisää näytteen edustavuutta ja mittauksen tarkkuutta.

Mittaaminen aloitetaan käynnistämällä Humimeter FS1, jonka jälkeen laite kysyy suoritetaanko itsekalibrointi. Tämän jälkeen FS1 mittarin valikosta valitaan oikea viljalaji ja katsotaan näytöltä vaadittava viljanäytteen koko grammoina. Nyt käynnistetään vaaka ja taarataan se näyttämään kupin kanssa nollaa. Esimerkkiviljamme on vehnä jolle mitataan 60 gramman painoinen näyte, näytteen otto on helppoa kun laskee kädestä viljaa suoraan mitta-astiaan kunnes oikea paino saavutetaan. Suositus on että näyte punnitaan vähintään +/- 0,5 gramman tarkkuudella.

Esipunnittu viljanäyte kaadetaan FS1 mittariin ja tulos on välittömästi luettavissa suuresta LCD-näytöstä. Helppoa ja tarkkaa.